Tietoa minusta
Kiva tavata!
Olen Pia Helveranta
Minulla on vankka hoito- ja ohjausalan osaamistausta. Musiikki on oma intohimoni (Youtube-kanavaltani löydät julkaisemaani musiikkia), joten musiikin hyödyntämisen mahdollisuus työskentelyssä ja tunteiden käsittelyssä. Kehollisten harjoitteiden hyödyntäminen ja kehollisten tunteiden ja ajatusten virittely terapian suomin menetelmin. Omaan ammatillista osaamista hyvinkin eri-ikäisten ihmisten parissa ja kohtaan asiakkaat arvostaen ja kuunnellen. Nuorten parissa työskentelystä vankkaa tietämystä ja taitoa on yli kymmenen vuoden kokemuksella. Nuoret ovatkin erityisen lähellä sydäntäni.
Minulta löytyy tietoa, taitoa ja perehtyneisyyttä erityisryhmistä ja kehitysvammaisuudesta. Olen tehnyt yhteistyötä myös valtakunnallisen kehitysvammaisten tukiliiton kanssa. Osaamista on myös mielenterveys- ja päihdetyön puolelta.
Erityisosaamisalueeni
Erityisosaamisalueitani ovat seksi, seksuaalisuus ja sen ilmentyminen, nautinto, kehotietoisuus ja oman kehonkuvan haasteet. Itsetuntoon ja itsensä arvostamiseen/rakastamiseen liittyvät aihepiirit, omien rajojen löytäminen ja asettaminen, itsemyötätunto, sukupuoli identiteettiin liittyvät kysymykset, musiikin avulla tunteiden ilmaiseminen, surun ja häpeän käsitteleminen, kuolevan ihmisen kohtaaminen, erityislapsiarjen keskellä elävän vanhemman parisuhteen ja vanhemmuuden tukeminen, omaishoitajuuden haasteet parisuhteeseen ja seksuaalisuuteen. Vaihdevuosi-ikäisen naisen haasteet seksuaalisuuteensa ja seksiin liittyen.